Kuvapäiväkirja Kainuusta
Soratiet sulaa Sotkamossakin. Ojat ja metsät on enimmäkseen vielä lumessa, mutta paikoin jo niin pehmeänä että suksillakin upottaa. Yksi mukava keväinen elämys on kävellä kestävällä maalla, kun kuukausien ajan oli taas sellaista että kohta humpsahtaa hangesta läpi.
11.-12.4.2020 välisenä yönä oli ilmestynyt karhun jälkiä riihen luo. Se oli kiertänyt lintujen ruokintapaikkaa, tiputtanut automaatin puusta ja jatkanut matkaa metsäautotietä pitkin kohti puroa. Hankikeli oli melkoinen, kun oli kestänyt painavan eläimen kävellä liioin upottamatta.
Oli aikalailla tuhnuinen keli. Yritin edetä metsäsuksilla harventamattomassa talousmetsässä ja kaikki jotka samaa on tehnyt, tietää että se on yhtä helvettiä siellä tiheikössä mennä. Vihdoin pääsin pienelle suolaikulle ja aloin nousta siitä hakkuualueen reunaa. Rinteen takana oleva pilvi ratkesi hetkeksi ja aurinko paistoi vastaan. Tumma pilvi teki hienon taustan näreelle jonka varjo lankesi pitkänä hangelle.
Hiekkapohjainen matala puro, jonka kristallinkirkas vesi pulppuaa ylärinteen lähteestä. Vaikka virtaus ei ole kova pysyy vesi viileänä kesähelteillä ja auki talven pakkasissa.
”Kuinka metsät Suomessa voivat ja miltä ne näyttävät? Ne voivat huonosti ja näyttävät kammottavilta. Luonnontilaisia metsiä on Suomessa jäljellä enää muutama prosentti koko metsäalasta. Pääosa niistä sijaitsee pieninä laikkuina syrjäisillä alueilla […] Luonnontilainen metsä on rakenteeltaan, olemukseltaan ja lajistoltaan toisenlainen kuin maassamme vallitseva talousmetsä. Se on kehittynyt tuhansien vuosien aikana monimuotoiseksi ekologiseksi kokonaisuudeksi. Maasta pilkistävät […]