poimittua

#668 - Poimittua: Jotkut talonpojat

”Jotkut talonpojat ovat jättäneet kivet paikalleen peltoon, ainakin isoimmat. Kivet pitävät maan lämpimänä, sanovat vanhat. Mutta on siinä enemmänkin. Kivet ovat persoonallisuuksia, ei yksikään toisensa kaltainen. Niiden pois raivaaminen on sama kuin raivaisi tieltä vanhoja ihmisiä ilman laulua ja seremonioita. Pahempaakin! Kivet ovat vanhempia, merkittävästi vanhempia, ja pyhiä, päinvastoin kuin me jotka olemme väliaikaisia.” -Lars Huldén

#654 - Poimittua: Suomi kohtelee metsiään kammottavalla tavalla

”Kuinka metsät Suomessa voivat ja miltä ne näyttävät? Ne voivat huonosti ja näyttävät kammottavilta. Luonnontilaisia metsiä on Suomessa jäljellä enää muutama prosentti koko metsäalasta. Pääosa niistä sijaitsee pieninä laikkuina syrjäisillä alueilla […] Luonnontilainen metsä on rakenteeltaan, olemukseltaan ja lajistoltaan toisenlainen kuin maassamme vallitseva talousmetsä. Se on kehittynyt tuhansien vuosien aikana monimuotoiseksi ekologiseksi kokonaisuudeksi. Maasta pilkistävät taimet, ylväänä seisovat monisatavuotiset ikipuut, sammalten peittämät lahopuut, kelot ja pökkelöt elävät sulavassa aikajatkumossa rinta rinnan. […] Päättäjät ja metsänomistajat, älkää kuunnelko vain tiedemiehiä. Kuunnelkaa taiteilijoita, runoilijoita ja Aleksis Kiveä. Uskokaa silmiänne. Ennen muuta kuunnelkaa sydäntänne.” -Atte Korhola, Helsingin yliopisto

#638 - Poimittua: Osansa syyllisyydestä ja häpeästä

”Osansa syyllisyydestä ja häpeästä kuuluu meille kaikille, sillä kukaan ei ole viaton. Myös minulla on syytä syyllisyyteen ja häpeään eläinkunnan ja ympäristön edessä. Toisinaan nuo tunteet voivat avautua eteen äkisti, ilman varoitusta. Silloin ne eivät synny niinkään muiden ihmisten kritiikistä vaan jostain paljon yksinkertaisemmasta.Toisinaan, kun katson kuvia teurasautojen pelokkaista sioista tai muoviin kuolleista valaista, tai kun pysähdyn metsässä puiden äärelle ja muistan, että tuo hiljaiseksi jäänyt metsä oli aiemmin täynnä ääniä ja liikettä, se tapahtuu. Syyllisyys ja häpeä nousevat jokaiseen soluun, sillä eläinkunta ja luonto katsovat ihmistä takaisin, kertovat oman tarinansa, muistuttavat siitä ennennäkemättömästä tuhosta, jonka kourissa ne kamppailevat joka hetki.” -Elisa Aaltolan blogista

Sivun yläosaan