Kuvapäiväkirja Kainuusta
Persoonallisissa puissa on vähän samaa kuin kylähulluissa. Kummatkin tuntuu harvenneen.
Kylähullut on suljettu osastoille ja puut suojelualueiden sisälle. Tai jos puuyksilö on ollut onnekas ja maastonmuodot evänneet moton pääsyn, niin on voinut säilyä.
Tämä mänty näytti jotenkin alkukantaiselta kun sitä katsoi pienen rotkon pohjalta. Kasvupaikkaansa nähden erityisen vanhaksi ehtineen puun juuret kasvoivat syvälle kallion halkeamiin.
Soratiet sulaa Sotkamossakin. Ojat ja metsät on enimmäkseen vielä lumessa, mutta paikoin jo niin pehmeänä että suksillakin upottaa.
Yksi mukava keväinen elämys on kävellä kestävällä maalla, kun kuukausien ajan oli taas sellaista että kohta humpsahtaa hangesta läpi.
11.-12.4.2020 välisenä yönä oli ilmestynyt karhun jälkiä riihen luo. Se oli kiertänyt lintujen ruokintapaikkaa, tiputtanut automaatin puusta ja jatkanut matkaa metsäautotietä pitkin kohti puroa. Hankikeli oli melkoinen, kun oli kestänyt painavan eläimen kävellä liioin upottamatta.
Oli aikalailla tuhnuinen keli. Yritin edetä metsäsuksilla harventamattomassa talousmetsässä ja kaikki jotka samaa on tehnyt, tietää että se on yhtä helvettiä siellä tiheikössä mennä. Vihdoin pääsin pienelle suolaikulle ja aloin nousta siitä hakkuualueen reunaa. Rinteen takana oleva pilvi ratkesi hetkeksi ja aurinko paistoi vastaan. Tumma pilvi teki hienon taustan näreelle jonka varjo lankesi pitkänä hangelle.
Hiekkapohjainen matala puro, jonka kristallinkirkas vesi pulppuaa ylärinteen lähteestä.
Vaikka virtaus ei ole kova pysyy vesi viileänä kesähelteillä ja auki talven pakkasissa.
