Jaakon päivän (25.7.) jälkeen lähestytään syyskesää. Yöt pitenevät ja tummuvat. Jaakko heittää kylmän kiven veteen ja naulaa tuohen kiinni koivuihin. Poutaista Jaakkoa sanottiin seuraavan hyvä loppukesä. Uskottiin myös, että mikäli Jaakkona on kirkasta ja lämmintä, tietää se kylmää joulua.
Etelä-Suomessa päivä päätti jo heinänteon, mutta pohjoisessa oltiin vasta puoliheinässä. Jaakon ja Laurin (10. elokuuta) välinen ajanjakso mainitaan useimmin elonkorjuun ajaksi. Lauriin mennessä viljanleikkuun tuli olla ohi tai se piti silloin viimeistään aloittaa. Jos säät suosivat, niin nopeasti tuleentuva ohra – ja ehkä ruiskin – ehti valmistua Jaakoksi. Ruista voitiin jo kylvää Jaakon jälkeen kaskiin, mutta peltoon syysruis kylvettiin vasta myöhemmin.
Jaakkona katseltiin myös naurismaalle, jossa nauriiden sanottiin olevan jo »jäniksen silmän kokoisia». Kasvimaata uhkasi kuitenkin useina vuosina Jaakon halla. Jos Jaakon halla merkitsee perunan lehden, Lauri merkitsee lisää ja Perttu (24. elokuuta) vie kaiken. Jollei hallaa kuitenkaan Jaakkona tullut, ei siitä ollut vaaraa Perttunakaan.
Itä-Suomessa Jaakon päivää on kutsuttu Ukon pyhäksi tai Ukon päiväksi. Pohjois-Karjalasta ja Kajaanin seudulta on tästä nimestä tietoja 1600-luvulta. Etelä-Savosta Mäntyharjulta tallennetun tiedon mukaan kansa on kunnioittanut ukkosen väkeä hiljentymällä sekä melua ja kolinaa aiheuttavia töitä välttämällä.
Ukon päivänä ei käytetty myllyjä, puitu viljaa, kudottu kangasta, kehrätty lankoja, leikattu viljaa tai pidetty talkoita. Tuli on tullut maailmaan salamasta, joten tulta ei viritetty taloissa ennen iltaa. Näin ukkonen ei tehnyt ihmisille vahinkoa. Päivää varten kodit puhdistettiin ja sisätilat koristeltiin lehdillä kuten juhannuksena.
Pohjoisessa Jaakko aloitti hanhien ja muiden vesilintujen pyyntikauden. Heinäisillä rannoilla ja nevoilla liikkuvien metsästäjien välineitä olivat hangasverkko ja kadikka. Metsästäjien apuna työskenteli koira, jonka tehtävänä oli ajaa lintuja hankaaseen.
Lähde: Suomenusko