Pellonreunuskoivut kiiltää kuun valossa.
Vuosikymmeniä vanha kuusikko nähnyt jokaisen täysikuun.
Talvipakkasillakin seissyt samassa kohtaa,
piirtäen siluetin vasten tummaa taivasta.
Pimeällä kuulo on tarkin ja
yöllä metsän vuoro elää.
Koko ajan odottaa hiljaisuuden rikkovaa rasahdusta.
Pihavalo pimeässä huojentaa mielen.
Lämmin huone tuntuu ihmisen omalta, turvalta.
Voi mennä sisälle ja syödä. Metsän eläimet eivät.
Ne ovat tähtien alla aina. Metsä on niiden elämä ja koti.
Sitä ei ihmiset saa hävittää.