Kuvapäiväkirja Kainuusta
”Kun on saanut kokea vanhan aarnion, istunut sen pehmeällä sammalella nojaten selkänsä haapavanhuksen uurteiseen tyveen ja kuunnellut yöhön hiljentyvää metsää, tajuaa perinpohjaisesti mitä olemme menettäneet . Olemme menettäneet sekä metsän että ymmärryksen siitä, mitä metsä on.” -Heikki Willamo (Suomen Luonto 8/2020)
Havahdun kovaääniseen kosintalauluun. Aurinko on noussut kuusikon takaa ja paistaa kirkkaana pihakoivun latvaan, jossa tiainen tiedottaa vallanneensa reviirin mutta minulle se on julistus; kevät on täällä!
Rastaan laulua klo 21.20 saman vanhan ja korkean kuusen latvassa josta sitä kuului viime keväänä. Kuralammikossa kuunvalo jonka ympärillä sumukehä. Iltataivas on jännä. Sinertää vaikka piha vielä punertaa.
”Anyone who thinks that life matters less to animals than it does to us has not seen or understood an animal fighting for his life… Animals are sentient and have the same impulse of survival that humans possess”. – Unknown
Kuka ottaa vastuun telojen alle jäävistä metsäkanalinnun poikasista, joiden hätähuuto peittyy metsäkoneen kauhassa rusikoituvan puun meteliin. Kuljettaja, maanomistaja vai metsäneuvoja?