”Osansa syyllisyydestä ja häpeästä kuuluu meille kaikille, sillä kukaan ei ole viaton. Myös minulla on syytä syyllisyyteen ja häpeään eläinkunnan ja ympäristön edessä. Toisinaan nuo tunteet voivat avautua eteen äkisti, ilman varoitusta. Silloin ne eivät synny niinkään muiden ihmisten kritiikistä vaan jostain paljon yksinkertaisemmasta.Toisinaan, kun katson kuvia teurasautojen pelokkaista sioista tai muoviin kuolleista valaista, tai kun pysähdyn metsässä puiden äärelle ja muistan, että tuo hiljaiseksi jäänyt metsä oli aiemmin täynnä ääniä ja liikettä, se tapahtuu. Syyllisyys ja häpeä nousevat jokaiseen soluun, sillä eläinkunta ja luonto katsovat ihmistä takaisin, kertovat oman tarinansa, muistuttavat siitä ennennäkemättömästä tuhosta, jonka kourissa ne kamppailevat joka hetki.”

-Elisa Aaltolan blogista