#52 – Heikkoa ei jätetä

kuva: Seppo Ronkainen
kuva: Seppo Ronkainen

Seppo Ronkaisen vuonna 2012 susilaumasta ottama kuva sai toisen palkinnon Vuoden luontokuva -kilpailun nisäkässarjassa. Vanhan alfauroksen, Taron, kuulo ja kunto ovat heikentyneet, ja se kulkee jo omia reittejään. Heikkoa ei silti helposti jätetä, sillä susilauma on tiivis, johtavan naaraan ja johtavan uroksen sekä muutaman pennun muodostama ydinperhe.

Suomessa on Luonnonvarakeskuksen tämäntalvisen arvion mukaan 220–245 sutta ja 27 tällaista perhettä. Onko se paljon vai vähän, riippuu siitä, kenen kannalta asiaa katsoo: Susia on yhtä paljon kuin pienessä kylässä ihmisiä, ja niiden on lisäännyttävä keskenään. Suomen susilla onkin ollut 2000-luvulla sukusiitosta.

Lähde: Suomen Luonto 2/2015

Vastaa