Eräs eteläsuomalainen paikallislehti sai nimettömän kirjeen. Kirjeessä varoitettiin että tietyn aiheen tietynlainen kirjoittaminen oli loputtava. Ellei niin tapahtuisi, uhkasi 1000 kestotilaajaa lopettaa tilauksensa. Mallin oli siis taloudellisista syistä muututtava. Ja se muuttui. Tuon jälkeen ei tuossa lehdessä enää julkaistu susia puoltavia kirjoituksia.
Vastaavista tapauksista on huhua muualtakin. Mutta se ei ole ainoa keino, jolla paikallislehtien sisältöä sanellaan. Aiheet ovat tutun turvallisia, kahvipöytäkeskustelujen muistioita siksi, että pienten paikkakuntien toimittajat alkavat helposti toimia yleisen mielipiteen alla. Yksityiselämän sidosryhmät seuraavat töihin.
Sama pätee isommassa mittakaavassa. Pienten piirien sisällä eriävää mielipide on hankala tuoda esiin. Naapuri, katsastusmies tai kudontapiirin jäsenet voivat pahastua. Kaupassa vastaantulija katsoo nyrpeänä. Puoliso töytäisee kyynerpäällä; ”Katso nyt, ei edes tervehtinyt. Pitikö kirjoittaa siitä aiheesta, kun varsin hyvin tiedät mitä ihmiset ovat mieltä…Enää et kyllä kirjoita.”