#171 – Harvinaisen kriittinen kolumni

Sotkamo-lehden kolumnissa (8.12.) kritisoitiin Riistakeskus Kainuun päätöstä – tai päätöksen tekijöitä ja heidän perustelujaan (olla myöntämättä sudenkaatolupia). Kolumnin oli allekirjoittanut yksi mies, mutta mielipidettä puoltamaan oli oma-alotteisesti lisätty kaikki kainuulaiset metsästyksen harrastajat. Surkuhupaisaa (kolumnin omaa sanastoa lainaten) oli mm. väite, jossa viranomaiset ja kansalaiset ajautuisivat päätöksen seurauksena vastakkain. Ovelta ovella ulottuvaa mielipidemittausta ei ole tehty, […]

#170 – Koirat, sudet ja eläinten tunteet

Susi-uutisiin täällä Kainuussa on alettu soveltamaan draamataiteen oppeja. Edellisessä jutussa (SL 1.12.2015) kokonainen kappale oli omistettu koiran inhimillistäneisiin tunnekuvauksiin. Se on sinällään hyvä. Nostaa esiin, että eläimetkin todella tuntevat omalla tavallaan samoja asioita kuin me ihmiset. Samaan tyyliin olisi voinut kertoa vaikkapa noiden hirvien hädästä ja pelosta, joita uutiseksi nostettu koira oli harjoitusmielessä jahdannut. Tai […]